Menu



Uuden edessä

Kuvittelepa, miltä tuntuu, kun konfirmaatio ohi ja seisot kirkon ovella onniteltavana. Tai kun vuosien uurastus on päätepisteessä ja paperit ovat vihdoin kädessä.

Nämä huippuhetket ovat Sinulla tai teidän perheessänne pian käsillä. On juhlan aika. Järjestelyitä riittää, ja kuvaus on yksi niistä. Siinä toivon voivani olla avuksi, etsimässä sopivinta vaihtoehtoa niin kuvauksen ajankohdaksi kuin kuvan tyyliksi.

Rippijuhlat ja valmistujaisjuhlat ovat tärkeitä etappeja ihmisen elämässä. Ne symboloivat kasvua, sitoutumista ja uuteen vaiheeseen astumista. Nämä käännekohdat on tapana tallentaa kuviksi. Perinne ei kuitenkaan velvoita tavanomaisuuteen, vaan tuttukin aihe voidaan kuvata tuoreesti. Jokainen ripille päässyt ja valmistunut ansaitsee yksilöllisen kuvan, joka vielä vuosienkin jälkeen herättää lämpimiä muistoja.

Rippi- ja valmistujaiskuvissa kuvattavan persoonallisuus voi ilmetä pukeutumisen lisäksi taustassa sekä kuvausasennossa ja -rekvisiitassa. Usein rakkaaseen harrastukseen, uuteen ammattiin tai tulevaisuudensuunnitelmiin liittyvä esine voi olla se piste iin päälle, joka puhaltaa kuvaan hengen. Kuvaa voidaan myös käsitellä raikkaasti.

Mikä voisi olla Sinun kuvasi juju?